Norwichinterrieri
Rotumääritelmä
Suomeen vuonna 1965
Norwichin- ja norfolkinterrierit erotettiin virallisesti omiksi roduikseen vuonna 1964 ja pian tuon jälkeen ensimmäiset rodun edustajat saapuivat Suomeen.
Aktiivisia kasvattajia on Suomessa noin 25-30. Pentuja rekisteröidään Suomessa vuosittain keskimäärin 100 ja pentuekoot ovat melko pieniä, 2-3 pentua. Tästä syystä omaa pentua voi joskus joutua odottamaan pitkäänkin.
Pieni, mutta vahva ja reipas koira
Se on luonteeltaan eloisa ja uskollinen. Turkki, joka on suoraa, karkeaa ja säänkestävää, tarvitsee trimmausta. Väri on punainen, vaihdellen aina vehnänväristä tummaan grizzleen tai mustaruskea. Norwichin pää on melko leveä, kuono-osa lyhyehkö ja voimakas, korvat pystyasentoiset. Hampaat ovat suuret ja voimakkaat, sillä onhan tämäkin rotu ollut alunperin metsästyskoira. Raajat ovat lyhyet, suorat ja vahvat, runko lyhyt ja vankka. Häntä on suora ja mahdollisimman lyhyt, iloisesti pystyssä kannettu. Typistäminen kiellettiin Suomessa vuonna 1996. Norwichinterrierin ihannekorkeus on n. 25 cm ja paino 5-8 kg
Elämää Wichin kanssa
Wichi on kokoonsa nähden melkoinen sisupussi. Sisukkuus ei kuitenkaan saa olla riidanhaluisuutta ja norwich onkin erittäin seurallinen koira, joka tulee hyvin toimeen niin muiden eläinten, kuin lastenkin kanssa. Norwich rakastaa omistajiaan yli kaiken, ja sen tärkein tehtävä elämässä onkin iloisesti hössöttäen tehdä isäntäväelleen mieliksi. Mutta yhtä iloisesti se toivottaa vieraatkin tervetulleiksi, joten vahtikoiraksi siitä ei juuri ole. Pienestä koostaan huolimatta norwich ei ole kainalossa kannettava sylikoira. Se nauttii suunnattomasti niin juoksulenkeistä kuin marjaretkistäkin.
Terveydestä
Norwichit ovat yleensä hyvin pitkäikäisiä ja säilyvät vanhaksi asti pirteinä ja leikkisinä. Norwich on suhteellisen terve rotu mutta joillakin yksilöillä ylempien hengitysteiden ahtaus saattaa aiheuttaa eriasteisia hengitysongelmia. Rotujärjestö on käynnistänyt rodun nielututkimukset, jotta pystytään etukäteen jalostusvalinnoilla vaikuttamaan hengitysongelmiin. Toinen rodun vaiva on Cramping syndrome (CECS), koirien epilepsian kaltainen kouristeluoireyhtymä. CECS-oireileva koira saa kohtauksia, joissa sillä on liikkumishäiriöitä. Toistaiseksi CECS-kohtausten syytä ei tunneta. CECS-kohtaukset muistuttavat paikallisalkuista epilepsiakohtausta, mutta on myös mahdollista että kyseessä ei ole epilepsia, vaan muusta syystä aiheutuva kohtauksittainen tahaton liikehdintä eli ns dyskinesia epilepsiamuoto, jossa lihakset jäykistyvät ja koordinaatio heikentyy hetkellisesti harvoin esiintyvien kohtausten aikana, koiran säilyttäessä tajuntansa. Kohtaukset eivät tavallisesti vaadi muuta hoitoa kuin omistajan rauhoittavan käytöksen. Ne eivät vaikuta koiran muuhun elämään, terveyteen ja jaksamiseen.