Uutiset

Erikoisnäyttelyiden aikataulut

09.08.2021

Näyttelyyn ilmoitetun suuren koiramäärän vuoksi arvostelut aloitetaan molempina päivinä klo 9.00!

21.8 NN SHOW aikataulukirje

22.8 Pääerikoisnäyttelyn aikataulukirje

Huomioitavaa koronatilanteessa

Näyttelyyn osallistuva henkilö osallistuu tapahtumaan omalla vastuullaan. Kennelliitto, tapahtuman järjestäjät tai näyttelyn toimihenkilöt tai ulkomuototuomarit eivät ole vastuussa mahdollisesta korona-altistumisesta tai koronaan sairastumisesta, eivätkä näistä aiheutuvista mahdollisista vahingoista. Suosittelemme, että riskiryhmään kuuluva henkilö ei osallistuisi näyttelyyn. Näyttelyyn ei saa tulla, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita. Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, jonka oireita voivat olla mm. yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut, vatsaoireet ja päänsärky. Näyttelyalueelle ei saa saapua henkilö, joka on määrätty karanteeniin tai jonka on viranomaisten antamien ohjeiden mukaan oltava omaehtoisessa karanteenissa esimerkiksi ulkomailla oleskelun tai altistusepäilyn vuoksi.

Pyrithän pitämään riittävän etäisyyden muihin ja käyttämään maskia silloin, kun tosiasiallaista mahdollisuutta kahden metrin turvaväliin ei ole. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Näyttelypaikalle tuodaan käsidesiä.

08.09.2021Pikku NN Show 17.10
06.09.2021Fun Day 16.10
02.09.2021Vuoden voitokkain -kisa
25.08.2021Save the date: Fun Day ja Pikku NN Show 16-17.10
19.08.2021Erkkarin aluekartta, luettelot ja tulosten seuranta
09.08.2021Erikoisnäyttelyiden aikataulut
02.08.2021Erikoisnäyttelyiden koiramäärät
28.07.2021Erikoisnäyttelyviikonlopun illallinen
27.07.2021Tuomarimuutoksia erikoisnäyttelyssä
23.04.2021Majoitus Seinäjoen tuplaviikonloppuna

Siirry arkistoon »